keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Onko pakko huitoa?

Taitaa olla niin, että orkesterimuusikon ammatti ei ole kovin tavallinen uravalinta. Itsestäni se tuntuu tietenkin ihan normaalilta ja arkiselta, mutta varsinkin uusissa tuttavuuksissa työni herättää usein uteliaisuutta. Yksi kysymys, johon olen vastannut monta kertaa on, että mitä se kapellimestari oikein siellä orkesterin edessä huitoo? Onko sillä oikeasti jotakin väliä, miten hän lyö ilmaan? Ajattelin, että voisin kirjoittaa tänne omia käsityksiäni kapellimestarin työstä. Olenhan elämäni varrella tuijottanut kapellimestareita ihan lähietäisyydeltä melkoisen monta tuntia.

Sinfoniaorkesterissa on pienimmilläänkin useita kymmeniä soittajia, parhaimmillaan heitä voi olla yli sata. Suuren joukon on vaikea sovittaa soittojaan niin, että ihan jokainen yksilö on täsmälleen samassa rytmissä kaikkien muiden kanssa. Lisäksi orkesteri joutuu pakostakin levittäytymään laajalle alueelle, jotta kaikki mahtuvat soittamaan. Matkaa esimerkiksi 1.viulun takapultin ja tuuban välille voi tulla kymmeniä metrejä. Ääniaallot voivat kiertää ihmeellisiä mutkia ja kaikureittejä ja saapua orkesterin toiselle laidalle myöhässä. Kapellimestaria siis tarvitaan näyttämään yksiselitteisesti, missä mennään. Kun jokainen soittaja on täsmälleen yhdessä kapellimestarin kanssa, kaikki ovat (ainakin teoriassa) yhdessä.

Kuva: hikingartist.com
 Kapellimestari auttaa soittajia monin tavoin. Hän lyö kaavaa, jossa tahdin jokainen isku menee määrättyyn suuntaansa. Tahdin ensimmäinen isku menee aina alas ja viimeinen ylös. Jos siis vaikka sattuisi käymään niin hassusti, että joku nimeltämainitsematon soittaja ei olisi ihan varma, laskiko vahingossa kolmeen, kun piti laskea kahteen, lyöntikaavasta voi aina tarkistaa tilanteen. Kapellimestari myös näyttää tärkeät sisääntulot, eli milloin avainsoittajan pitää aloittaa soittamaan. Tämäkin helpottaa, jos on vaikka pitänyt laskea kymmeniä tahteja taukoa ja on epävarma olo. Kapellimestari kuulee paikalleen orkesterin keskelle, jos joku soitinryhmä soittaa liian lujaa tai liian hiljaa, ja näyttää merkin asian korjaamiseksi.

Kapellimestarille kuuluu sekä valta että vastuu soittettavien teosten taiteellisesta tulkinnasta. Harjoitusviikon aikana hän kertoo orkesterille niin sanoin kuin lyönnilläänkin, miten hän haluaa toteuttaa soitettavan teoksen. Usein asiantuntevien ammattimuusikoiden joukosta löytyisi myös eriäviä mielipiteitä, mutta kapellimestari on tulkinta-asioissa melkolailla diktaattorin asemassa. Orkesterietikettiin ei kuulu väittää vastaan kapellimestarille, vaikka tietysti rakentavia ehdotuksia saa esittää. Kapellimestarin kokonaiskuvan soitettavasta teoksesta on oltava niin kattava, että kaikkiin mahdollisiin tulkintakysymyksiin löytyy vastaus. ("Soitanko tahdin 125 kolmannen äänen keskipitkäksi vai täyspitkäksi?") Tietenkin jos sitten käykin niin, ettei yleisö tai kriitikko pidä teoksesta kun se esitetään, on myös hyvin selvää, kenen näkemyksestä on kysymys.

Harjoitusviikon aikana kapellimestari päättää, mitä, milloin ja miten harjoitellaan. Hänen vastuullaan on, että kaikki esitettävät teokset tulevat hyvään esityskuntoon sovittujen työaikojen puitteissa. Orkesterien ylikapellimestareilla on myös pitkäjänteisiä suunnitelmia, miten he haluavat kehittää omaa orkesteriaan. Tässä mielessä kapellimestarin työ muistuttaa vähän vaikka valmentajan tehtävää.

Kuten tästä kirjoituksesta varmasti alkaa käydä ilmi, minusta kapellimestarin työ vaikuttaa hyvin vaativalta. Itse en ikimaailmassa pystyisi siihen. Oma kapellimestariurani kilpistyisi varmasti jo siihen, että toisella kädellä pitää osata lyödä selvästi ja toisella kädellä pitäisi yhtäaikaa pystyä viestimään herkkiä nyansseja. Voisi myös olla kova paikka astua vaikka viidenkymmenen tuijottavan silmäparin eteen ja alkaa julistaa omia näkemyksiään. Kapellimestarin työ mahtaa myös olla välillä yksinäistä. Kapellimestarit matkustavat aina viikoksi johtamaan orkesteria, he eivät oikein kuulu työporukkaan missään. No, toki ylikapellimestarit oppivat tuntemaan omia orkestereitaan jossain määrin. Yleensä kapellimestarit kuitenkin viettävät kahvi- ja ruokatunnit omissa oloissaan, kun rivimuusikot istuskelevat orkesterilämpiössä. Kieltämättä tauoilla aika usein vertaillaan kyseisen viikon kapellimestaria muihin. Kuten kaikilla johtajilla, täytyy kapellimestareillakin varmasti olla aika paksu nahka.

Milloin kapellimestari on sitten erityisen hyvä? Yleensä kaikista arvostetuimmat maestrot ovat karismaattisia tyyppejä. Heillä on kyky innostaa soittajia olemuksellaan ja viestinnällään. Parhaimmillaan kapellimestari pystyy saamaan koko orkesterin yhteisen tunnetilan valtaan, jolloin musiikki ikään kuin luodaan uudestaan siinä hetkessä. Silloin syntyy niitä konsertteja, jotka sykähdyttävät kaikkia läsnäolijoita. Ja nehän taas ovat ihan parasta, mitä on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti