Itsenäinen täti-ihminen baletissa

Olen jo pitkään halunnut mennä katsomaan Aurinkobalettiin Jorma Uotisen koreografioimaa Ennen viimeisiä ajatuksia. (Kuten mainitsin parin viikon takaisessa postauksessa.) Viime viikolla huomasin, että jäljellä oli enää tasan yksi esitys, johon pääsisin. Aloin siis kysellä, lähtisikö joku seurakseni kyseiseen näytökseen. No, miestäni ei oikein kiinnosta nuo balettijutut, ja sitä paitsi hän oli ajatellut mennä salille. Ystävä toisensa jälkeen ilmoitti jo nähneensä teoksen, mutta suosittelivat kovasti. Lopulta minulla oli kaksi vaihtoehtoa: missata Ennen viimeisiä ajatuksia kokonaan, tai mennä katsomaan sitä yksin. Valitsin jälkimmäisen.

Olin hyvissä ajoin lunastamassa yhtä lippuani Manillateatterin kahviosta. Kieltämättä tunsin itseni vähän oudoksi linnuksi. Ihmiset olivat liikkeellä pareina ja ryhminä ja ottivat lasit viiniä hyvässä seurassa ennen näytöksen alkua. Istuin yhden pöydän nurkkaan ja räpelsin keskittyneesti kännykkääni. Teatterisaliin mentäessä huomasin onneksi penkkirivin, jossa istui jo monta naista kohteliaan välimatkan päässä toisistaan. Liityin sinkkunaisten riviin.

Kuva: Seilo Ristimäki

Yleisön tullessa sisään saliin tanssijat olivat jo paikoillaan lavalla. Kaksi näyttämön seinää oli kokonaan valkoisten ilmapallojen peitossa ja yksi oli vuorattu metallisen kiiltävällä kankaalla. Miestanssijoilla oli päällä puvunhousut ja kauluspaidat, naisilla oli yksinkertaiset paidat ja pitkät hameet. Tunnelmasta tuli mieleen hiljainen hetki juhlien jälkeen.

Käsiohjelmaan oli painettu Jorma Uotisen sanat: "Koreografina minua kiinnostaa se, mitä ei voi ennalta tietää. Se, mikä vain tanssimalla saadaan näkyväksi." Tässä aloitteleva blogisti törmääkin ongelmaan. Mitenköhän sitten kuvailisin sitä, mikä vain tanssimalla saadaan esille, mikä on sanojen ulottumattomissa? Ehkä on vain parasta kirjoittaa, että esitys oli kaunis. Tunnelma oli kaihoisa ja niin herkkä, että yleisössä ei tahtonut liikahtaakaan, ettei olisi vahingossa rikkonut sitä.

Kuva: Seilo Ristimäki

Intiimiä tunnelmaa varmasti lisäsi, että tanssijat pääsivät Manillateatterissa myös fyysisesti hyvin lähelle yleisöä. Näimme hikipisarat tanssijoiden otsalla ja kuulimme, kun sukka narahti vasten lattiaa piruetissa. Kuulimme tanssijoiden hengityksen. Tätä oli käytetty hyväksi koreografiassa, tanssijat hengähtivät välillä kuuluvasti yhtäaikaa. Mutta yleisössä myös pystyi huomaamaan, kun intensiivisen tanssin jälkeen tanssija oli hengästynyt, mikä tuntui mukavan inhimilliseltä.

Kuvittelin esityksen olevan ehkä puolivälissä, kun se loppuikin. Tunti oli vilahtanut älyttömän nopeasti. Tanssia katsellessa en edes ajatellut, olinko yksin vai seurassa, sillä ei ollut mitään merkitystä. Olin tyytyväinen, että olin lähtenyt.

Minua kiinnostaisi kuulla, käyvätkö muutkin usein katsomassa esityksiä yksin? Minkälaisia kokemuksia teillä on? Tuliko enemmän yksinäinen vai itsenäinen olo?

Turun kevät

Turussa on vietetty viikkoa aurinkoisissa tunnelmissa. Lämpöä on ollut parhaimmillaan lähes kymmenen (plus!)astetta, talitintit ovat lauleskelleet ja paikoitellen on jo tuoksunut kevät! Olisikohan tämä talvi jo voiton puolella?

Kesää odotellessa on varmasti hyvä suunnitelma viihdyttää itseään monenlaisissa kulttuurimenoissa, menee aikakin mukavasti ja joutuisasti. Olenkin suunnitellut kaikenlaista ohjelmaa itselleni kevääksi. Ajattelin kirjata suunnitelmiani tänne blogiin, jotta ne vähän varmemmin myös toteutuisivat.

Yksi hyvin pian toteutettava suunnitelma on mennä Aurinkobalettiin katsomaan Ennen viimeisiä ajatuksia. Tanssiteokseen on tehnyt koreografian Jorma Uotinen, johon olen joskus suhtautunut ennakkoluuloisesti. Näin kuitenkin viime kesänä Kansallisbaletin kesäkiertueella pätkän hänen toisesta teoksestaan ja olin aivan ihastuksissani. Kesällä näkemäni tanssi oli niin hauska, että nauroin monta kertaa ääneen. Ennen viimeisiä ajatuksia pitäisi taas olla oikein tunteikas ja kohtalokas. Toivoisin, että kyseessä olisi sellainen esitys, joka todella koskettaisi. Jää nähtäväksi - ainakin jos toimin nopeasti. Ennen viimeisiä ajatuksia menee nimittäin vain helmikuun loppuun.

Toinen tanssiesitys, joka kiinnostaisi on Tanssiteatteri Erin Zirkkeli. Teoksen mainostetaan olevan hauska ja kummallinen. Kuulostaa siis hyvältä. Erin tilat ovat niin intiimit ja tyyli sen verran omaperäinen, että esityksen luulisi olevan oikea elämys.

                                                   
Turun filharmonisella orkesterilla on monia konsertteja, joita kuulisin mieluusti. Ihan erityisesti tahdon kuitenkin mennä katsomaan ja kuuntelemaan, kun orkesteri säestää livenä Chaplinin mykkäelokuvaa Nykyaika 23. ja 24.4. Olen nimittäin kerran itsekin ollut soittamassa samanlaisessa esityksessä. Se oli aika rankka rypistys: orkesterin osuudet olivat osittain aika vaikeaa soitettavaa. Vaati supertarkkaa keskittymistä pysyä kokoajan täysin oikeissa tempoissa, jotta elokuvan ääniefektit osuivat kohdilleen. Elokuva kesti puolisentoista tuntia, mikä on pitkä aika soittaa tauotta. Muistan murisseeni ennen elokuvan alkua vierustoverille, miten paljon mielummin olisin yleisössä, kuin soittamassa. No, nyt on sitten mahdollisuuteni! Menen nauttimaan hauskasta leffasta ja musiikista, tuntien vain ihan pientä vahingoniloa orkesteria kohtaan.

Pari viikkoa sitten harmittelin ystävälleni kahvikupin ääressä, miten harvoin minun tulee käytyä taidenäyttelyissä. Oma mukavuusalueeni on enemmän esittävien taiteiden puolella. Vakuutin, että kyllä varmasti menisin, jos vaikka Helene Schjerfbeckin näyttely tulisi Turkuun. Kotiin päästyäni luin lehdestä, että Turun taidemuseossa on avattu Ellen Thesleffin näyttely. Jutussa kerrottiin myös tietämättömälle, että Thesleff oli Schjerfbeckin aikalainen, ja on ehkä turhaan ollut hänen varjossaan. Ehkäpä tässä on pienimuotoista kohtalon johdatusta.

Googletellessani tarkempia tietoja tätä juttua varten silmiini osui vielä yksi konsertti, johon saattaa olla pakko mennä. Muistaakohan joku vielä vuoden tai parin takaisen YouTube-hitin, jossa melodikalla ja pahvilaatikkorummuilla varustautuneilla katusoittajilla oli ihan älyttömän hyvä meininki Helsinkiläisessä metrotunnelissa? Kyseessä on yhtye nimeltä Neljä ässää ja he ovat tulossa Turun Linnateatteriin keväällä! En ole ihan varma jaksaako tuollaista soittoa kuunnella konsertin verran, mutta täytyy varmaan kokeilla. En ainakaan pysty katsomaan tätä videoklippiä ilman leveää hymyä. https://www.youtube.com/watch?v=C3ee6u5IbGE

Paljon on muitakin menoja, jotka houkettelisivat. Ehkä joskus jopa lähden täältä Turusta retkelle, vaikka Turku onkin hyvä paikka olla. Kesää odotellessa koristin tämän postauksen kesäisillä Turku-kuvilla. Varför Paris, vi har ju Åbo. :)