Muusikon työrytmi ei usein ole se kaikista käytännöllisin. Työt ja muut kiireet ilmaantuvat usein yhtäaikaa ryppäissä, niin että kiirettä piisaa ja saa soittaa kätensä kipeiksi. Välillä on taas viikkoja, jolloin toivoisi edes jotakin järkevää tekemistä ilmaantuvaksi. Nyt on ollut muutama sellainen kiireviikko, että blogikin on joutunut jäämään taka-alalle. Yhden syyn tähän tämänkertaiseen kiireeseen saattaa joku näppärä päätellä postauksen aiheesta, joka on koesoitto.
Kun sinfoniaorkesteriin tarvitaan uutta vakituista soittajaa, järjestetään aina koesoitto. Orkesterimuusikoilla ei siis ole työhaastatteluja, eikä vakituista työpaikkaa voi saada esimerkiksi suhteilla. Myöskään vaikka olisi tehnyt pitkään samaa sijaisuutta, ei voi noin vain tulla vakinaistetuksi. Koesoiton voittaminen on ainut keino saada virka. Moneen orkesteriin täytyy myös suorittaa ns. avustajakoesoitto, jos mielii niihin mahdolliseksi keikkalaiseksi tai sijaiseksi.
Koesoitoissa soitetaan yleensä oman soittimen tunnetuimpia konserttoja. Viluistit esimerkiksi harjoittelevat koesoittoa varten suosikkiaan Mozartin lukuisista konsertoista sekä yhtä romanttista konserttoa, kuten Sibeliusta tai Tshaikovskya. Monella freelance-soittajalla onkin jatkuvasti tietty koesoitto-ohjelma (lähes) esitysvalmiina. Konserttojen lisäksi orkesteri lähettää orkesteripaikkoja kaikille koesoittoon osallistuville pari viikkoa ennen h-hetkeä. Ne ovat siis otteita oman soittimen orkesteristemmoista, jotka ovat erityisen hankalia tai muuten paljastavia. Koesoitossa halutaan näin varmistaa, että kokelas selviytyy hankalistakin stemmoista, jos tulee valituksi. Orkesteripaikoilla saatetaan myös taktikoda. Jotkut orkesterit saattavat lähettää 50 sivua huippuvaikeaa soitettavaa karsiakseen tulijoita jo etukäteen. Jos orkesteriin halutaan joku tuttu soittaja, saatetaan valita sellaisia paikkoja, joita hänen tiedetään osaavan.
Koesoittopäivän aluksi järjestetään arvonta, jossa käy ilmi, missä järjestyksessä kokelaat pääsevät lavalle. (Niissä koesoitoissa, mihin olen itse osallistunut on ollut yleensä noin kymmenestä kahteenkymmeneen osallistujaa, mutta olen kuullut kauhutarinoita jopa 120 henkilön koesoitoista.) Koska koesoitto alkaa aikalailla heti arvonnan jälkeen, on kaikkien koesoittajien oltava jo tässä vaiheessa valmiina esiintymään. Toivoisin aina saavani arvonnassa numeron kaksi, jotta pääsisin pian lavalle jännittämästä, mutta saisin silti hetken orientoitua ensin. Usein arvonnassa nimittäin myös kerrotaan, mitä teoksia tai orkesteripaikkoja ensimmäisellä kierroksella halutaan kuulla. Murphyn lakien mukaan olen tietenkin aika usein saanut olla ihan viimeinen...
Koesoiton ensimmäinen kierros soitetaan nykyaikana aina anonyymisti sermin tai verhon takaa. Ideana tässä on tietenkin, ettei raati voi suosia omia kavereitaan, vaan valinnat tehdään puhtaasti soiton perusteella. Käytännössä tietysti tuttujen ihmisten soittotyylejä saattaa silti tunnistaa sermin takaakin. Joka tapauksessa salaisuuden säilyttämiseen pyritään, joten lavalla puhuminen on hyvin kiellettyä. Kaikille koesoittajille puhutaan englantia, jos mukana on yksikin ulkomaalainen. (Yleensä on, musiikki kun ylittää kätevästi kielirajat.) Yleensä ensimmäisellä kierroksella soitetaan konserttoa alusta alkaen, kunnes raati keskeyttää. Tämän jälkeen he saattavat vielä haluta kuulla konserton kadenssin ja/tai jonkun orkesteripaikan. Luonnollisesti kiinnostavilta kokelailta halutaan kuulla enemmän, joten hyvin lyhyestä koesoitosta voi päätellä jo jotakin.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen raati pitää palaverin ja valitsee yleensä kolme tai neljä soittajaa seuraavalle kierrokselle. Sitten he pitävät rauhallisen kahvitauon antaen osallistujien kärvistellä vielä sen aikaa. (Pientä katkeruutta voi olla ilmassa näin kirjoittajan puolelta...) Suurimmalle osalle koesoittajista päivän koitokset loppuvat, kun orkesterin edustaja ilmoittaa, ketkä ovat päässeet jatkoon. Pettyneitä ilmeitä näkyy tässä vaiheessa paljon, sillä kaikki osallistujat ovat nähneet suuren vaivan harjoitellessaan koesoittoa varten. Monet ovat myös käyttäneet paljon rahaa soittotunteihin sekä matkustamiseen koesoittopaikkakunnalle. Taso koesoitoissa on aina siinä mielessä kova, että kaikki osallistujat ovat pitkälle koulutettuja ammattilaisia. Joskus lähtö voi tulla pientenkin ajatusvirheiden takia, kun raadin on pakko karsia ehdokkaita.
Soittajille, jotka saavat tietää päässeensä toiselle kierrokselle tulee tässä vaiheessa kiire, sillä koesoitto jatkuu taas heti tulosten selvittyä. Toisella kierroksella soitetaan yleensä orkesteripaikkoja. Toisen kierroksen jälkeen pudotetaan taas soittajia ja jatketaan kolmannella. Viimeisellä kierroksella tahdotaan joskus kuulla solistista soittoa romanttisen konserton muodossa, usein tosin kysytään vain lisää orkesteripaikkoja. Joskus orkesterin kapellimestari saattaa tulla johtamaan koesoittajia, tai joskus orkesterin muusikot kokeilevat soittaa kamarimusiikkia yhdessä koesoittajan kanssa. Viimeistään tässä vaiheessa on myös luovuttu sermistä, tokihan raati sentään tahtoo nähdä, kenet he valitsevat työkaverikseen.
Koesoiton lopuksi valitaan yleensä koesoiton voittaja, jolle tarjotaan paikkaa orkesterissa. Usein tosin käy myös niin, että raati ei tahdo ottaa hakijoista ketään. Silloin koesoiton voittajalle saatetaan tarjota määräaikaista sijaisuutta sillä paikalla, mitä hän oli hakenut. Viran saamisessa sijaisuudesta ei tosin ole hyötyä, sillä koesoitto järjestetään tällaisessa tapauksessa uudelleen. Jos koesoitosta löytyy raadille kelpaava voittaja, on hänellä vielä edessään yleensä ainakin neljän kuukauden koeaika orkesterissa. Musiikkimaailmassa on melko tavallista, että koeajat eivät mene läpi, joten koesoiton voittaminenkaan ei vielä ihan varmasti takaa vakituista työpaikkaa. Orkestereilla on tässä syynsä, lähinnä kai se, että jos antaa soittajalle vakituisen viran, siitä on lähes mahdotonta enää erottaa ketään. Hyviä työttömiä muusikoita on myös tarjolla todella paljon ympäri maailmaa, joten ruoho näyttää helposti vihreämmältä aidan toisella puolella.
Usein toistelemme ystävieni kanssa, että koesoitto on kohtuuttoman raadollinen ja monella tapaa epäreilu tapa hoitaa orkestereiden rekrytointi. Koesoittotilanne luo sellaista jännitystä ja painetta, että tavallisessa orkesterityössä ei joudu sellaista kohtaamaan. On todella kova paikka mennä soittamaan kollegoiden eteen, jotka ovat paikalla arvostelemassa ja laittamassa paremmuusjärjestykseen. Usein koesoittoon osallistuu sellainen soittaja, joka on tehnyt sijaisuutta haettavalla paikalla vuosikausia. Koska tällainen sijainen tekee raskasta orkesterityötä, hänellä ei ole samanlaista mahdollisuutta harjoitella koesoittoa varten, kun esimerkiksi alan opiskelijalla. Niinpä paikkaa menestyksekkäästi hoitaneet sijaiset kovin usein menettävät työnsä koesoitoissa.
Toisaalta kaikista koesoiton epäkohdista huolimatta, en oikein keksi sille parempaakaan tapaa. Tokihan soittotaidon on oltava ratkaisevassa asemassa, kun palkataan orkesterisoittajaa. Ei kai tässä auta kun parin päivän kuluttua ottaa soitin kauniiseen käteen ja alkaa hinkkaamaan koesoitto-ohjelmaa... Jos jollakulla heräsi tätä lukiessa ideoita, niin kertokaa ihmessä kommenteissa! ;)
Koesoittopäivän aluksi järjestetään arvonta, jossa käy ilmi, missä järjestyksessä kokelaat pääsevät lavalle. (Niissä koesoitoissa, mihin olen itse osallistunut on ollut yleensä noin kymmenestä kahteenkymmeneen osallistujaa, mutta olen kuullut kauhutarinoita jopa 120 henkilön koesoitoista.) Koska koesoitto alkaa aikalailla heti arvonnan jälkeen, on kaikkien koesoittajien oltava jo tässä vaiheessa valmiina esiintymään. Toivoisin aina saavani arvonnassa numeron kaksi, jotta pääsisin pian lavalle jännittämästä, mutta saisin silti hetken orientoitua ensin. Usein arvonnassa nimittäin myös kerrotaan, mitä teoksia tai orkesteripaikkoja ensimmäisellä kierroksella halutaan kuulla. Murphyn lakien mukaan olen tietenkin aika usein saanut olla ihan viimeinen...
Koesoiton ensimmäinen kierros soitetaan nykyaikana aina anonyymisti sermin tai verhon takaa. Ideana tässä on tietenkin, ettei raati voi suosia omia kavereitaan, vaan valinnat tehdään puhtaasti soiton perusteella. Käytännössä tietysti tuttujen ihmisten soittotyylejä saattaa silti tunnistaa sermin takaakin. Joka tapauksessa salaisuuden säilyttämiseen pyritään, joten lavalla puhuminen on hyvin kiellettyä. Kaikille koesoittajille puhutaan englantia, jos mukana on yksikin ulkomaalainen. (Yleensä on, musiikki kun ylittää kätevästi kielirajat.) Yleensä ensimmäisellä kierroksella soitetaan konserttoa alusta alkaen, kunnes raati keskeyttää. Tämän jälkeen he saattavat vielä haluta kuulla konserton kadenssin ja/tai jonkun orkesteripaikan. Luonnollisesti kiinnostavilta kokelailta halutaan kuulla enemmän, joten hyvin lyhyestä koesoitosta voi päätellä jo jotakin.
Ensimmäisen kierroksen jälkeen raati pitää palaverin ja valitsee yleensä kolme tai neljä soittajaa seuraavalle kierrokselle. Sitten he pitävät rauhallisen kahvitauon antaen osallistujien kärvistellä vielä sen aikaa. (Pientä katkeruutta voi olla ilmassa näin kirjoittajan puolelta...) Suurimmalle osalle koesoittajista päivän koitokset loppuvat, kun orkesterin edustaja ilmoittaa, ketkä ovat päässeet jatkoon. Pettyneitä ilmeitä näkyy tässä vaiheessa paljon, sillä kaikki osallistujat ovat nähneet suuren vaivan harjoitellessaan koesoittoa varten. Monet ovat myös käyttäneet paljon rahaa soittotunteihin sekä matkustamiseen koesoittopaikkakunnalle. Taso koesoitoissa on aina siinä mielessä kova, että kaikki osallistujat ovat pitkälle koulutettuja ammattilaisia. Joskus lähtö voi tulla pientenkin ajatusvirheiden takia, kun raadin on pakko karsia ehdokkaita.
Soittajille, jotka saavat tietää päässeensä toiselle kierrokselle tulee tässä vaiheessa kiire, sillä koesoitto jatkuu taas heti tulosten selvittyä. Toisella kierroksella soitetaan yleensä orkesteripaikkoja. Toisen kierroksen jälkeen pudotetaan taas soittajia ja jatketaan kolmannella. Viimeisellä kierroksella tahdotaan joskus kuulla solistista soittoa romanttisen konserton muodossa, usein tosin kysytään vain lisää orkesteripaikkoja. Joskus orkesterin kapellimestari saattaa tulla johtamaan koesoittajia, tai joskus orkesterin muusikot kokeilevat soittaa kamarimusiikkia yhdessä koesoittajan kanssa. Viimeistään tässä vaiheessa on myös luovuttu sermistä, tokihan raati sentään tahtoo nähdä, kenet he valitsevat työkaverikseen.
Koesoiton lopuksi valitaan yleensä koesoiton voittaja, jolle tarjotaan paikkaa orkesterissa. Usein tosin käy myös niin, että raati ei tahdo ottaa hakijoista ketään. Silloin koesoiton voittajalle saatetaan tarjota määräaikaista sijaisuutta sillä paikalla, mitä hän oli hakenut. Viran saamisessa sijaisuudesta ei tosin ole hyötyä, sillä koesoitto järjestetään tällaisessa tapauksessa uudelleen. Jos koesoitosta löytyy raadille kelpaava voittaja, on hänellä vielä edessään yleensä ainakin neljän kuukauden koeaika orkesterissa. Musiikkimaailmassa on melko tavallista, että koeajat eivät mene läpi, joten koesoiton voittaminenkaan ei vielä ihan varmasti takaa vakituista työpaikkaa. Orkestereilla on tässä syynsä, lähinnä kai se, että jos antaa soittajalle vakituisen viran, siitä on lähes mahdotonta enää erottaa ketään. Hyviä työttömiä muusikoita on myös tarjolla todella paljon ympäri maailmaa, joten ruoho näyttää helposti vihreämmältä aidan toisella puolella.
Usein toistelemme ystävieni kanssa, että koesoitto on kohtuuttoman raadollinen ja monella tapaa epäreilu tapa hoitaa orkestereiden rekrytointi. Koesoittotilanne luo sellaista jännitystä ja painetta, että tavallisessa orkesterityössä ei joudu sellaista kohtaamaan. On todella kova paikka mennä soittamaan kollegoiden eteen, jotka ovat paikalla arvostelemassa ja laittamassa paremmuusjärjestykseen. Usein koesoittoon osallistuu sellainen soittaja, joka on tehnyt sijaisuutta haettavalla paikalla vuosikausia. Koska tällainen sijainen tekee raskasta orkesterityötä, hänellä ei ole samanlaista mahdollisuutta harjoitella koesoittoa varten, kun esimerkiksi alan opiskelijalla. Niinpä paikkaa menestyksekkäästi hoitaneet sijaiset kovin usein menettävät työnsä koesoitoissa.
Toisaalta kaikista koesoiton epäkohdista huolimatta, en oikein keksi sille parempaakaan tapaa. Tokihan soittotaidon on oltava ratkaisevassa asemassa, kun palkataan orkesterisoittajaa. Ei kai tässä auta kun parin päivän kuluttua ottaa soitin kauniiseen käteen ja alkaa hinkkaamaan koesoitto-ohjelmaa... Jos jollakulla heräsi tätä lukiessa ideoita, niin kertokaa ihmessä kommenteissa! ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti