En kovin usein lue kirjoja moneen kertaan, mutta tähän palaan aina uudestaan. Kyseessä on Michael Palinin päiväkirja, eli Michael Palin Diaries 1969 -1979 The Python Years.
Palin tuli suurelle yleisölle tutuksi Monty Python -ryhmän jäsenenä 60- ja 70-lukujen vaihteessa. Python-uransa lisäksi hän on tehnyt mm. matkailuohjelmia BBC:lle. Näitä ohjelmia on näkynyt Suomenkin televisiossa. Palin on pitänyt päiväkirjaa omaksi ilokseen ja harrastuksekseen vuodesta 69. Näistä päiväkirjamerkinnöistä on myöhemmin koottu useita kirjoja, joista tämä suosikkini on luonnollisesti ensimmäinen.
 |
| Kirja alkaa olla sen näköinen, että sitä on rakastettu. |
Kirjassa Palin kertoo elämästään 70-lukuisessa Lontoossa. Päiväkirjan alussa hän on pienen poikavauvan tuore isä. Vuosien edetessä lapsia syntyy vielä kaksi lisää. Palin kirjoittaa lämpimästi perhe-elämästään yhdessä Helen-vaimonsa kanssa. Vaikka kirjan edetessä Palinista kehkeytyy kansainvälinen leffatähti, hän pitää kiinni peribrittiläisestä keskiluokkaisesta elämäntavastaan. Merkinnöissä kyllä vilahtaa paljon julkimoita. Palin ystävystyy esimerkiksi George Harrisonin kanssa ja kuvaa Saturday Night Liveä Bill Murrayn ja John Belushin kanssa.
Palinin lempisana on varmastikin silly, joka kääntyy huonosti suomeksi. Jotain se on hassun ja pöhkön välimaastosta. Palin näkee tätä ilahduttavaa pöhköyttä joka puolella, yhteiskunnassa, ihmisissä ympärillään ja itsessään. Ihailen Palinin kykyä huomata elämän pieniä sattumuksia ja kiinnostavia yksityiskohtia. Hän tuntuu myös aidosti pitävän kaikista ihmisistä ympärillään, kirjasta on vaikea löytää pahaa sanaa kenestäkään. Lukemisesta tulee hyvä mieli.
Palinin kirjoituksista tosin välittyy, että 70-luvun Lontoossa on eletty vaikeita aikoja. Palinin elämää hankaloittavat usein sähkökatkot. Syynä energiapulaan on kaivosmiesten lakkoilu sekä öljykriisi. Tuntuu ihmeelliseltä, että ihan Britannian lähihistoriassa on eletty aikaa, jolloin sähköt katkeilevat noin vain, kesken palaverin tai elokuvanäytöksen. Myös Irlannin katolisten terroristihyökkäykset näkyvät Palinin arjessa. Hän kertoo monta kertaa ajaneensa pommitetun paikan ohi. (Terrori-iskujen ollessa tiheimmillään Pythonit soittavat ravintolaan ja kysyvät, voivatko tahdä pöytävarauksen, vai aikooko ravintola kenties räjähtää illalla.)
Kirjan kieli on rikasta ja sävykästä. Palin on lukenut kirjallisuustiedettä Oxfordissa ja tämä näkyy hänen sanailuissaan. Jopa siinä määrin, että tällaisella ei-natiivilla englanninlukijalla on välillä vaikeuksia ymmärtää hänen täsmällisesti kuvailevia adjektiivejaan.
Yksi syy, miksi palaan aina uudelleen juuri tähän kirjaan on, että se on ihan täydellistä iltalukemista ennen nukkumaanmenoa. Palinin elämässä ei tapahdu mitään kovin järkyttävää tai hermostuttavaa. Kuten elämässä nyt yleensä, ei päiväkirjassakaan ole mitään kantavaa juonta, josta täytyisi pysyä kärryillä. Yhden päivän merkinnät ovat lyhyitä, joten jos silmä alkaa luppasemaan, on luvun loppu aina lähellä. Merkinnät ovat viihdyttäviä, hyväntuulisia ja napakasti kirjoitettuja.
Ilahduin kovasti, kun Michael Palin päätti tämän vuoden alussa alkaa pitää Facebook-sivua. Ja voi onnea! Hän kirjoittaa sinne kuulumisiaan ihan kuin päiväkirjaansa. Tällä hetkellä seitsemänkymppinen herra on komediakiertueella Australiassa ja lähettelee sieltä terveisiä faneilleen.
