Kirja kertoo tavallaan hyvin klassisen tarinan. Päähenkilö, nuori Theo-poika, menettää traagisesti äitinsä ja joutuu asumaan pelottavan isänsä ja ilkeän äitipuolensa luokse. Onneksi hän löytää itselleen uudesta koulusta ystävän, joka opettaa hänelle uusia puolia elämästä. Aikuiseksi kasvamisessa Theoa auttaa myös puuseppä Hobie, joka opettaa Theolle vanhojen antiikkihuonekalujen kunnostuksen saloja tunnelmallisessa kellarissaan. Tämä osuus kirjasta tuo mieleen perinteisen nuortenkirjan viime vuosisadalta. Ihan nostalgisen hyvässä mielessä.
Toisaalta kirjassa kohdataan myös nykyajan ja tosielämän ongelmia. Löytyy alkoholismia ja huumeriippuvuutta, jopa terrorismia ja itäeurooppalaista mafiaa.
Tarinan tunnelmaa luo kokoajan taustalla Fabritiuksen maalaus Tikli, johon Theo kehittää tunteellisien ja intensiivisen siteen. Tarinan edetessä Theo seikkailee välillä Las Vegasin laitakaupungilla, välillä New Yorkin hienoissa seurapiireissä. Vuosisatoja säilynyt kaunis ja taidokas maalaus luo jatkuvaa kontrastia näiden maailmojen pinnallisuuteen.
Kirjan alkupuolella minua hieman häiritsi, kun henkilöhahmot oli jaettu niin yksiselitteisesti hyviin ja pahoihin. Loppua kohti käy kuitenkin selväksi, että tarina on kerrottu tiukasti Theon näkökulmasta. Theon ystävä Boris kritisoikin tarinan edetessä Theon tapaa nähdä asiat mustavalkoisina. Loppua kohden myös vihjataan, että Theo alkaisi jollain tasolla ymmärtää isäänsä, joka kirjan alussa esitetään hirviömäisenä.
Kirjassa pohditaankin paljon hyvyyden ja pahuuden rajoja. Theo tarkoittaa vain hyvää, mutta päätyy tekemään kaikenlaista tuhoisaa niin itselleen, kuin läheisilleenkin. Toisaalta Boris varastaa, huoraa, ryyppää ja käyttää huumeita sydämensä kyllyydestä ja riemulla. Silti Boris on varmaankin kirjan sydämellisin ja tavallaan luotettavinkin hahmo. Kumpi näistä nyt sitten olisi parempi ihminen? Tai onko sillä mitään väliä?
Tiiliskiven kokoinen kirja kysyy suuria kysymyksiä, niitä kaikista suurimpia. Onko elämä vain sarja sattumia, vai onko meillä määrätty kohtalo? Olisiko Theon äidin onnettomuus ollut vältettävissä, jos Theo olisi tehnyt jotain toisin? Jos elämän kulku on täysin sattumanvaraista, onko järkeä edes yrittää tehdä hyviä valintoja? Tai kannattaako edes jatkaa elämistä, jos kohtalona on epäonnistua?
En muista, milloin viimeksi minulle olisi sattunut lukuun kirja, joka näin haastaa pohtimaan. Vaikeista kysymyksistä huolimatta kirja oli helppoa luettavaa ja juoni veti mukaansa. Suosittelen! Ainut harmi oli, että tiiliskiveä kannatellessa kädet väsyivät ikävästi ja täytyi kehittää ihmeellisiä uusia lukuasentoja. :)
Päästiinpä blogissa heti asiaan! Kevyempääkin juttua on varmasti tulossa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti