Miehen talviloman kunniaksi päätimme käydä leffassa. Katsottavaksi elokuvaksi valikoitui The Imitation Game, koska sen aihepiiri kiinnosti meitä ja ennen kaikkea koska näytösaika sopi hyvin omiin aikatauluihimme.
The Imitation Game perustuu löyhästi brittiläisen Alan Turingin elämäkertaan. Hän oli nerokas matemaatikko, joka onnistui yhdessä tiiminsä kanssa murtamaan natsien käyttämän Enigma-koodin toisen maailmansodan aikana. Turing ei elämänsä aikana saanut kunniaa uroteostaan, koska Britannia ei halunnut sodan jälkeenkään paljastaa maailmalle, että he ymmärsivät murtamattomana pidettyä koodia. Turing oli homoseksuaali ja hänet tuomittiin sen takia siveettömyydestä 50-luvulla kemialliseen kastraatioon. Muutama vuosi tuomion jälkeen hän päätyi tekemään itsemurhan.
The Imitation Gamessa on mielestäni kaikki ainekset loistavaan elokuvaan. Tarina on kiinnostava ja jossain määrin merkittäväkin. Elokuvan maailma on luotu huolella. Pääosaa esittävä Benedict Cumberbatch, joka on tosielämässä raamikas ja sanavalmis leffatähti, on todella uskottava sosiaalisesti taitamattomana, nyyppänä matematiikkanerona. Muutkin näyttelijät tekevät hyvää työtä, varsinkin nuorta Turingia esittävä Alex Lawther. Elokuva jää mielestäni hyvistä lähtökohdistaan huolimatta kuitenkin vain keskinkertaiseksi.
Minua häiritsi elokuvassa päälleliimatun oloinen sentimentaalisuus. Kun Turingin tunne-elämässä tapahtui, alkoi Hollywood-tyyppinen itketysmusiikki heti pauhata. Minua se enemmänkin vieraannutti elokuvasta, kuin auttoi eläytymään. Esimerkiksi kohtaus, jossa Turingin tiimiläiset osoittavat hänelle lojaaliutta nousten komentajaansa Dennistonia vastaan, muistutti tahattoman koomisesti kohtausta Kuolleiden runoilijoiden seurasta. Sitä, jossa oppilaat nousevat pulpettiensa päälle ja lausuvat: "Captain, my captain".
Silloin, kun en elä tädin elämää korkeakulttuurin parissa, saatan seurata ihania hömppäsarjoja telkkarista. Yksi suosikeistani on Game of Thrones. Tämän takia minun oli vaikea suhtautua Turingin komentajaan, jonka väitettiin olevan Alastair Denniston, mutta joka oli ilmiselvästi Tywin Lannister kyseisestä sarjasta. En nyt tarkoita vain sitä, että näyttelijä oli sama Charles Dance. Hän myös esitti aivan täysin samaa hahmoa. Myös toisen suosikkisarjani Downton Abbeyn Tom Branson oli päässyt mukaan Turingin tiimiin ihan omana persoonanaan, tosin John Cairncrossin nimellä. Mahdollisesti tämä hahmojen tunnistaminen on ihan oma ongelmani ja ehkä minun kannattaisi vähentää telkkarin töllöttämistä. Toisaalta sivuhenkilöiden roolituksessa tai ohjauksessa olisi ehkä voitu käyttää enemmän mielikuvitusta.
Elokuvan lopussa kuvaan tuli tekstit, joissa kerrottiin kuinka monta ihmistä oli tuomittu siveettömyydestä Britanniassa homoseksuaalisuuden kieltävän lain ollessa voimassa. Koin tekstit aivan turhaksi alleviivaamiseksi, jotka toimivat tarkoitustaan vastaan, ihan kuin nyyhkymusiikitkin. Olimme juuri nähneet Cumberbatchin hienon tulkinnan murtuneesta miehestä, joka oli saanut epäinhimillisen tuomion. Varmasti jokainen katsoja oli jo ymmärtänyt lain raadollisuuden.
Kaikista häiriintymisistäni huolimatta poistuin teatterista hyvillä mielin. The Imitation Game oli ihan viihdyttävä kokonaisuus, enkä ollut siltä sen enempää odottanutkaan. Jos tahtoo viettää illan elokuvan parissa, on varmasti olemassa huonompiakin vaihtoehtoja katsottavaksi. (Parempiakin on, kuten vaikka Birdman.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti