Tiistai-illan tyttöenergiaa

Blogin kirjoittamisessa on paljon hyviä puolia, taas ilmeni niistä yksi. Tiistaina mietin, että olisi hauska tehdä jotain kivaa tavallisen arkiviikon piristykseksi. Tulikin mieleeni, että nythän olisi loistava tilaisuus katsastaa Ellen Thesleffin näyttely Turun taidemuseossa, kuten olen täällä blogissa  uhonnut. Museossa kun on vielä sopivasti tarjolla opastettu kierros aina tiistaisin. Tunnin visiitti taidemuseoon suorastaan ylevöitti päivääni. En tiedä olisinko ilman blogikirjoittelua tullut ajatelleeksikaan tällaista mahdollisuutta.

Turun taidemuseo on myös rakennuksena vaikuttava.

Ohjattu kierros keskittyi (onneksi) Thesleffin näyttelyyn, mutta kävimme kuitenkin pikaisesti läpi myös museon omista teoksista koostuvan Sadan vuoden kuvia -näyttelyn. Opas kertoi, että Turun taidemuseo omistaa yli 6000 taideteosta, joita he pyrkivät tuomaan näyttelyihinsä. Näin ollen yksi taulu ei saa roikkua samalla seinällä vuosikausia. Jotkut taulut ovat kuitenkin niin rakkaita yleisölle, ettei niitä viedä koskaan pois näkyviltä. Yksi tällainen teos on Gallen-Kallelan Akka ja kissa. Ymmärrän kyllä miksi, teoksessa on jotakin hyvin sympaattista.

Ellen Thesleff -näyttely alkoi huoneesta, johon oli kerätty hänen kaikista myöhäisimpiä teoksiaan, jotka ovat erittäin värikylläisiä, valoisia ja melko abstrakteja maalauksia. Kuulemma niistä kaikista oli mahdollista löytää tarkastelemalla ihmishahmoja tai jotain muuta esittävää, mutta en minä ainakaan ihan kaikista löytänyt. Kronologian rikkovaan ratkaisuun oli päädytty, jotta korostuisi, miten erilaisia tyylejä ja tekniikoita Thesleff käytti uransa aikana. Oppaan mukaan Thesleff oli sanonut, että hän tahtoi ikuistaa jatkuvasti muuttuvan valon juuri oikealla sävyllä, mitä ei voinut saavuttaa käyttämällä aina samaa tekniikkaa. Näyttelyä kiertäessäni mietinkin moneen kertaan, että jos en olisi tiennyt, en olisi arvannut kaikkia teoksia saman taiteilijan töiksi.

Monipuolisen taiteilijan töistä minua viehätti ehkä eniten maalaukset, joista oli tunnistettavissa ihminen. Thesleff kuvasi mielellään siskojaan, joten näyttelyssä oli paljon maalauksia nuorista tytöistä. Minua miellytti, että nuoret naiset on kuvattu kerta toisensa jälkeen tyytyväisinä, itsevarmoina ja toimeliaina. Suosikkejani tyttömaalauksista olivat Khyra Elisbeth (1892), ja Kaiku (1891), kuten ilmeisesti kovin monen muunkin. Niinhän se usein on, että taiteilijoiden kuuluisimmat teokset ovat myös niitä parhaita.

Harmillisesti Thesleff-näyttelyssä ei saanut valokuvata. Ostin postikortteja, että saisin edes muutaman kuvan tänne blogiin raportoitavaksi. Eihän noista kuvista tietenkään välity oikeiden maalausten hienoudet, mutta ehkä niistä jotain suuntaa saa. Onneksi tykästyin juuri niihin suosituimpiin maalauksiin, niin löytyi edes noita kortteja.

Postikortissa Khyra Elisabeth

Khyra Elisabeth oli Ellen Thesleffin pikkusisko, maalauksen syntyvuonna vasta 12-vuotias. Oppaan mukaan maalaus voisi olla oppikirjaesimerkki suomalaisesta symbolismista. Minua kuitenkin viehätti ihan muut asiat tässä maalauksessa. Pikkunainen on niin viisaan ja seesteisen näköinen, toisaalta hän on elävästi lapsen oloinen. Ehkäpä mieleeni tuli vähän omat pikkusiskoni.

Postikortissa Kaiku

Kaiku-maalauksessa on paikan päällä nähtynä aivan mielettemön hehkuvat värit. Iltataivas suorastaan loistaa. Pidän kuvan tunnelmasta, siitä aistii kesäillan rauhan. Opas huomautti, että kuvan perspektiivi on aikakaudelleen epätyypillisen matala, mikä saa tyttöhahmon näyttämään voimakkaammalta. Olisikohan tässä aistittavissa varhaista feminismiä? Joka tapauksessa mielikuvassani tytöllä on homma hallussa eikä hän pelkää huutaa omalla äänellään.

Postikortissa Maisema Kangasalalta, 1912

Thesleffillä oli kuulemma kaksi suosikkipaikkaa maailmassa. Toinen oli Firenze, toinen perheen maatila Muroleessa Hämeessä. Useissa hänen maalauksissaan on havaittavissa toistuvasti samoja maisemia, jotka on tietenkin kuvattu varsin eri lailla. Esimerkiksi tuo huomiotaherättävän muotoinen puu, joka on Maisema Kangasalalta -maalauksen keskiössä, löytyy monista muistakin hänen teoksistaan. Minusta on sympaattista, että Thesleff maalasi kerta toisensa jälkeen maisemia, joita hän rakasti. Niin minäkin tekisin, jos osaisin maalata.